Kurantein teos on Tuntematon Valko-Venäjä (2009), josta saa nopeasti käsityksen sen menneisyydestä ja nykyisyydestä. Sotahistorian klassikot mm. Carellin Marssi Venäjälle ja Poltettu maa kertovat toisen maailmansodan tapahtumat luotettavasti.
Napoleonin Grande Armée eteni samaa sotatietä Minskin (elokuu 1812) kautta Moskovaan kuin Aatun joukot (3.7.1941) rapiat vuosisata myöhemmin. Molemmat sotajoukot olivat varsin monikansallisia, kuten nykyään sanottaisiin. Ja vallottihan Kaarle XII Minskin 3.7.1708 ennen Ukrainan Pultavassa vuotta myöhemmin tapahtunutta katastrofia. Kaarlen joukkojen mukana on varmuudella ollut suomalaisia sotureita ja yksiköitä.
Valko-Venäjän historiaan voi tutustua Liettuan historian kautta. Suurin osa maan nykyalueesta kuului siihen puolen vuosituhannen ajan 1200-1300 -lukujen taitteesta vuoteen 1795. Tämän ajan perintö, lähinnä katolilaisuus ja muut länsivaikutteet ovat jossain määrin vielä havaittavissa. Ne erottavat valkoisen eli laajan Russin inhasta idästä.
Jos suomalaisiin tiedotusvälineisiin uskoisi, eipä sinne moni haluaisi vapaaehtoisesti mennä. Mutta kuitenkin Minsk osoittautui oikein mukiinmeneväksi kohteeksi ennakkoluulottomille Itä-Euroopan matkaajille.
Matkavalmistelut
Matkavalmistelut alkoivat seurueen kokoamisella. Ilmoittautuneiden lukumäärä ei päätä huimannut. Toisaalta mitä pienempi seurue, sitä dynaamisempi, helpompi ja rennompi matka oli odotettavissa.
Valko-Venäjälle matkustaminen edellyttää välttämättönä muodollisuutena viisumia. Sellainen järjestyi kohtuullisin toimenpitein Traveller Oy -matkatoimistosta á 90 €. Valko-Venäjän viisuminhankinta edellytti matkatoimiston kautta kutsua. Sekin oli pelkkä muodollisuus. Lopulta matkan hintakaan ei tämä maahantuloluvan ylimääräinen kulu huomioiden kohonnut kohtuullisella majoituksella Hotel Planetassa korkeaksi.
Tupolevin-veljeksiä? Se olikin länsikone. |
I matkapäivä
Tuloiltana olimme käyneet syömässä keskinkertaisessa pihviravintolassa ja piipahtaneet hotellin läheisessä tanssiravintolassa. Hotellilta saimme Sergei-poitsun hovikuskiksemme. Palveluhenkisenä musikkana hän jo tuloiltana sopi sitovasti ja toteutuneesti paluukuljetuksemme takaisin lentokentälle.
Aamulla klo 9.00 menimme taksilla keskustaan sotamuseolle Minskin hallinnolliseen keskustaan tai toiseen niistä. Sotamuseo aukeni vasta klo 10.00, joten istuskelimme ainoina asiakkaina toriterassilla. Kun museo sitten aukeni, näimme ainoat toiset länsimaalaiset turistit koko matkamme aikana. Saksasta olivat kuulema junalla saapuneet sivistyneen oloinen nuorempi mies (tai sitten desantti-dosentti) rinkkansa ja tytsynsä kanssa museolle. Solkkasimme siinä suorapuheisesti siihenastisista kokemuksistamme eikä valittamisen aihetta ilmennyt.
Museovierailun jälkeen katselimme paikallista myytävää matkamuistotaidetta museon vieressä. Myyntikojujen katveessa piilottelivat paikallisen järjestyksenpitokoneiston "spetsnazit". Olivat aika sällinnäköisiä iivanoita. Eipä siellä "hipit hillu eikä varjot vaikerra", totesi vanhempi kollega osuvasti.
Sen jälkeen katselimme nuorison ohjattua menoa hallintoaukiolla (ks. I kuva) ja käväisimme terassilla välipalalla. Päätimme siinä, että lähdemme hyvän sään (+25 C) vuoksi ekskursiolle Stalinlinjalle hetimiten. Toisin sanoen takaisin hotellille ja lounastamaan. Sovimme Sergein kanssa 50 € hintaisesta matkasta Stalinlinjalle, joka sijaitsi noin 30 km Minskistä luoteeseen. Poitsu ei osannut ajaa aivan suoraan kohteeseen ja sen vuoksi näimme Zaslaujen historiallisen kylänkin.
Stalinlinja oli näkemisen arvoinen paikka. Sen historiallinen merkitys ei ollut kaksinen. Aatun panssarikiilat valtasivat Minskin vain noin puolentoista viikon perästä Barbarossa-hyökkäyksen alkamisesta ns. Bialystok-Minsk -operaatiossa (22.6.-3.7.1941). Eipä siten tämä Stalinille nimetty ja kantalinnoitettu puolustusasema juuri sakuja pidätellyt.
Paikalle oli kuitenkin tehty varsinainen spektaakkeli toisen maailmansodan historiasta. Esittelyssä olivat myös kaikki sen jälkeiset aseet, mitä CCCP oli kehittänyt. Valko-Venäjän sosialistisessa neuvostotasavallassa sijaitsi neuvostoaikaan merkittävästi sotateollisuutta ja -tekniikkaa. Osa museossa ja myös maassa valmistetussa on käytössä vieläkin eri puolilla maailmaa, jonka rauhaa niillä oli edistetty tai taannutettu.
Kun olimme reilut kaksi tuntia kierrelleet Stalinlinjalla lähdimme paluureissulle Minskiä kohden. Kärsivällisesti odottanut kuljettajamme ajoi ennen Minskiä bensiksille. Siellä pystyi tankkaamaan sekä valkovenäjän ruplilla, dollareilla ja jevroilla, joilla maksoimme kyydityksen. Pyyntömme mukaisesti hän kuljetti meidät kaukaasialaiseen ravintolaan. Ei se ihan kaukaasialainen oikeasti ollutkaan mutta sentään libanonilainen. Siellä söimme herkullisen aterian ja palasimme hotellille illan menoihin valmistautumaan.
Illalla sitkeimmät sissit hyökkäsivät kaupungin laadukkaaseen yökerhoon. Sisäänpääsy oli sikäläisen mittapuun mukaan tyyristä (18 €) mutta meno odotettua. Siellä oli muitakin länsimaalaisia ja paikallisia, joiden kanssa keskustelimme niistä näistä. Tyytyväisiä tuntuivat olevan maan menoon, paitsi se joka sanoi "go to your friend". Poislähtiessämme miliisi tarkasti ulitsalla taksinkuljettajien kuntoa ja lupa-asioita. Yksikään suhari ei naureskellut viranomaisille. Ilmankos kyyti oli laadukasta.
II matkapäivä
Aamulla heräsimme aikaisin hotellin maukkaalle aamupalalle. Päätimme tutustua tarkemmin Minskiin, ja sen toiseen hallinnolliseen keskustaan. Kävimme maanalaisessa kauppakeskuksessa ja matkustimme metrollakin.
Metro oli kätevä joukkoliikenneväline. Joskin metromatkaa varjosti keväällä 2011 tehty pommi-isku, jossa kuoli 15 ihmistä ja loukkaantui kymmenkertainen määrä. Siitä oli muistomerkki keskusmetroasemalla. Tekijät saivat oikeudenmukaisessa suhteessa mitatun rangaistuksensa. Siltä se ainakin tuntui metronmatkustajasta.
Kävimme välipalalla hallintoaukion terassilla. Tupakkaostoksilla kysäisin, miksi täältä ei saa Marlboroa. Myyjä näytti sormillaan vastaukseksi olemattomia viiksiään. Lukasenka harasoo vastasin tilannetajuisesti. Maan isäntä "Batka" taitaa olla aika tiukka presidentti. Hän on ollut vallassa muuten 1990-luvun puolestavälistä asti.
Ylipäätään maan turvallisuustilanne näytti olevan kunnossa. Kukaan ei joutunut ikäviin tilanteisiin ja kaikkialla oli erittäin siistiä. Samaa ei voi sanoa vaikkapa Itävallasta jossa vierailin kuukausi myöhemmin.Wienissä huumehörhöt ahdistelivat satunnaisia turisteja. Eivät minua. Valko-Venäjän ihmisoikeustilanne oli siis kohdallaan satunnaisen turistin näkökulmasta tarkasteltuna.
Keskustassa kävelimme aikamme. Paikallisia hääseurueita teennäisine tapoineen tuijoteltiin Surun saarella. Kuitenkin rankkasade keskeytti promenaadimme. Kiirehdimme läheiseen virallisemman puoleiseen matkamuistoliikkeeseen tilaamaan taksia. Yritin ostaa sieltä Lukasenkon kuvaa muistoksi. Mutta myyjä vain nauroi kysymykselleni. Eikä siellä totisesti missään näkynyt presidentin kuvia. Neuvostotyylisestä henkilöpalvonnasta ei siten voida puhua. Toisaalta Itä-Eurooppalaiseen mediatyyliin presidentti pani iltauutisissa maan asiat mallilleen päiväkodeissa, kouluissa jne.
Taksi kuljetti meidät hotellille kaupan kautta. Opimme, että ei pidä sopia matkan hintaa vaan matkustaa taksamittarin mukaan. Se oli selvästi halvempaa.
Paluupäivä
Sovitusti Sergei-poitsu odotti meitä klo 5.30 aamulla hotellin edessä. Lentokentälle läpäisimme kolme turvatarkastusta ja meidät tultiin lähes kädestä pitäen hakemaan lentokoneeseen. Se oli laadukasta palvelua jos mikä.
Lentokoneessa ei tarjoiltu kuten ei tulomatkallaan. Lentomatka Helsinkiin kesti vain 1 tunti 26 minuuttia.
Yhteenveto
Suosittelen matkustamista Valko-Venäjälle. Ihmiset siellä ovat paljon mukavampia ja vaatimattomampia verrattuna Venäjään tai Ukrainaan. Hinta-taso on kohtuullinen, tai ainakin siedettävä suomalaisille kitupiikeille.
Jäykistä juomista maistelimme Minskin Kristallia. Se oli kuivaa votkaa ja sopi kokiksen kanssa nautittavaksi. Paikallisista miedoista juomista ansaitsee maininnan Lidskoe-olut, jota valmistaa Olvin sikäläinen tytäryhtiö.Toivottavasti viisumivapaus koittaa pian eikä typerä jeesustelu lykkää sitä. Tämä toki vain niillä ehdottomilla reunaehdoilla, että sitä kokeillaan ensin määräaikaisena ja, että jokainen maa hoitaa itse passitarkastuksensa. Ts. Schengen-menettelystä pitää luopua. Ja jos maiden välinen yhteistoiminta ei sitten toimisi (esim. rikollisten luovuttaminen tai karkottaminen), viisumimenettely voidaan aina palauttaa takaisin.
Vähintään auttava jopa kehnokin venäjän kielen taito on suositeltavaa, sillä englantia ymmärsivät vähänlaisesti. Mutta näinhän se itämatkailussa yleensä on. Ei välttämättä saa hyvää palvelua jos ei osaa sanoa edes sitä. Pysy hesarissa sitten.
Oiva tilaisuus käydä Valko-Venäjällä koittaa keväällä 2014. Silloin siellä järjestetään MM-jääkiekkoturnaus. Sitä valmisteltiin ainakin remontoimalla isoimpia hotelleja ja jäähallit olivat ainakin ulkopäin tarkasteltuina kunnossa. Ja tuolloin ajalla 25.4. - 31.5.2014 tapahtuvat matkat ovat viisumivapaita.
Hyvää matkaa!