keskiviikko 18. elokuuta 2010

Viron neuvostomiehitys ei ole myytti

Venäjä virallisesti väittää (Q-kohta), että Viron Tasavalta liittyi vapaaehtoisesti ja laillisessa järjestyksessä Neuvostoliittoon elokuussa 1940, eikä Viroa sotilaallisesti miehitetty ja sitten alistettu kansainvälisen tai valtiosääntöoikeuden vastaisesti.

Myös muutama henkilö, jotka toimivat Antifasistisen komitean (SAFKA) nimissä, levittävät Suomessa tätä valhetta "miehitysmyytistä" ja hokevat sekavia apartheidista. Tämä piskuinen sakki jopa syyttelee paitsi Viroa ja Suomea myös länsimaita yleensä historian väärentämisestä.

Naurattaisiko Stalinia ja muita Kremlin muurin laastattuja bolsevikkeja, jos kuulisivat alla näkyvän tsuhnan paatosta Moskovan Punaiselta torilla.


Sisäsiistimpi versio tässä linkissä.
Toisen samanhenkisen kirjoitus tässä linkissä.


Neuvostoliitto ja Saksa aloittavat Toisen maailmansodan

Toisen maailmansodan syttymiseen vaikutti ratkaisevasti ja alkuunpanevasti suurvaltojen Neuvostoliitton ja Saksan yhteistoiminta:

Neuvostoliitto (NL/ CCCP) ja Saksa solmivat 23.8.1939 Molotov-Ribbentrop -paktina tunnetun hyökkäämättömyyssopimuksen. Sen lisäpöytäkirjassa sotaa valmistelevat kommunistinen NL ja kansallissosialistinen Saksa sopivat etupiirijaosta maidensa välisellä alueella. Suomi ja Baltian maat so. Viro, Latvia ja liettua sovittiin kuuluvaksi Neuvostoliiton etupiirin, Puola jaettiin kahtia sopimusosapuolten kesken. 

Sopimuksen täytäntöönpano alkoi silmiinpistävän nopeasti.Saksa hyökkäsi 1.9.1939 Puolaan. Neuvostoliitto puolestaan hyökkäsi idän suunnasta Puolaan 17.9.1939. Puola kukistui kolmessa viikossa.   

Iso-Britannia ja Ranska (liittoutuneet) julistivat 3.9.1939 Saksalle sodan Puolaan hyökkäämisen vuoksi. Mutta ne eivät julistaneet sotaa Neuvostoliitolle, vaan tyytyivät sen osalta diplomaattisiin vastalauseisiin. Itse asiassa Iso-Britannia oli yhdessä Ranskan kanssa yrittänyt saada Neuvostoliiton kanssa sotilasliiton Saksaa vastaan kesällä 1939. Mutta Stalin yllätti loordit ja monsieurit solmimalla kerrotun sopimuksen Saksan kanssa.


Keskinäinen avunantosopimus 27.9.1939

Neuvostoliitto ryhtyi välittömästi täytäntöönpanemaan Molotov-Ribbentrop -sopimusta myös Baltian maiden kohdalla. Viro pakotettiin solmimaan Moskovan Kremlissä keskinäinen avunantopimus: 

1) luovuttamaan Neuvostoliiton puna-armeijalle laivasto- ja lentotukikohtia, jotka sijaitsivat Viron valtion alueella

2) sallimaan enintään 25.000 puna-armeijan sotilaan ja aseistuksen sijoittamisen Viron alueelle ja puna-armeijan sotilaiden vapaan liikkumisen tukikohtiinsa. 

Virolle Neuvostoliiton vaatimukset tulivat täysin yllätyksellisesti. Neuvostoliitto väitti, että venäläinen Metallist-rahtilalus oli torpedoitu tuntemattoman sukellusveneen toimesta Viron rannikolla Narvanlahdella. Sen vuoksi neuvostohallitus katsoi, että Viro oli kykenemätön puolustamaan puolueettomuuttaan ja vaati Viroa allekirjoittamaan "keskinäisen avunantosopimuksen".

Muutamia kuukausia myöhemmin tämä mukamas torpedoitu ja upotettu Metallist-rahtialus ilmaantui aivan ehyenä Paldiskin satamaan, jonka Viro oli joutunut luovuttamaan laivastotukikohdaksi Neuvostoliitolle  (Oras s. 25). Tätä tekaistua episodia voidaan perustellusti pitää Viron "Mainilan laukauksina" so. tekosyynä Virolle esitettyihin vaatimuksiin puna-armeijan joukkojen saapumiselle Viroon.

Virossa virallinen valta ja yleinen kansalaiset yleisesti vastustivat Neuvostoliiton vaatimuksia. Mutta Virolla ei ollut mitään reaalisia mahdollisuuksia vastustaa hampaisiin saakka asevarusteltua suurvaltaa. Viron armeijassa oli vain 8.000 (-15.000) miestä. Sopimuksen seurauksena Viro jäi sotilaallisesti ja poliittisesti täysin Neuvostoliiton armoille. Makaaberin venäläisen näytelmän kruunasi se, että Stalin antoi Moskovassa käydyissä neuvotteluissa Viron valtuuskunnalle bolsevistisen kunniasanansa siitä, että Neuvostoliitto ei koskaan sekaantuisi Viron valtion sisäisiin asioihin. 


Viron sotilaallinen miehitys kesäkuussa 1940 ja täydellinen poliittinen alistaminen sen jälkeen 

Yhdeksän kuukauden ajan Neuvostoliitto tyytyi keskinäisen avunantosopimuksen sille antamiin oikeuksiin. Sen sopimuskumppani Saksa aloitti 10.5.1940 hyökkäyksensä Ranskaan ja Alankomaihin ja oli siten sidottu sotilaallisesti lännen suuntaan. Tämä kehitys antoi sysäyksen ja tilaisuuden Neuvostoliitolle ratkaista Baltian kysymyksen lopullisesti. 


I Neuvostoliiton sotilaallinen toiminta Viron miehittämiseksi (Manninen ss. 100-107)

Neuvostoliitto alkoi toukokuussa 1940 alkaen keskittämään Baltian maiden rajoille 23 divisioonaa puna-armeijan joukkoja  Tämä määrä oli enemmän kuin Neuvostoliitto oli keskittänyt joukkoja Suomea vastaan talvisodan alussa marraskuussa 1939.

Ennen näiden hyökkäysjoukkojen keskitystä Baltian maissa oli lokakuusta 1939 alkaen ollut kaikkiaan kolme erillistä puna-armeijan armeijakuntaa sekä ilmavoimien ja laivaston yksiköitä. Baltiaa vastaan keskitettyjen joukkojen lukumäärä ja massiivinen aseistus osoittavat, että Stalin ei halunnut jättää mitään sattuman varaan miehittääkseen sotilaallisesti ja alistaakseen poliittisesti Baltian maat.


Ennen puna-armeijan tunkeutumista Baltian maihin Neuvostoliiton Itämerenlaivasto ja sukellusveneet olivat saartaneet Baltian maat Itämereltä käsin katkaisemalla meriyhteydet. Tämä perustui Neuvostoliiton puolustusasiain kansankomissaariin toimintaohjeeseen, joka oli annettu 9.6.1940. Merisaarron tarkoituksena oli estää miehitettävältä alueelta hallitusten ja yleensä väestön ja omaisuuden pako, estää Baltian maiden armeijoiden kaluston kuten lentokoneiden ja alusten poisvienti naapurimaihin ja tietysti osallistua miehittämiseen maihinnousuilla satamiin. Viro oli täydellisesti saarrettu 16.6.1940. Puna-armeija antoi myös 9.6.1940 käskyn sotavankileirien perustamisesta.

Saarto kosketti myös Suomea ja suomalaisia. Kaksi saaroon osallistunutta NL:n puna-ilmavoimien DB-3 pommikonetta ampui 14.6.1940 klo 14.06 Suomenlahdella alas suomalaisen Kaleva-nimisen matkustajalentokoneen vähän sen jälkeen kun se oli noussut Tallinnan lentokentältä tavanomaiselle reittilennolleen Helsinkiin. Venäläinen sukellusvene nähtiin suomalaisen Brewster-hävittäjälentäjä Ilmari Juutilaisen tekemällä hälytyslennolla alasammutun suomalaiskoneen hylyllä. Myös Suomen talvisodan jälkeen NL:lle pakkovuokratun Hangon laivastotukikohdan neuvostosukellusveneet osallistuivat Viron saartoon.

Neuvostojoukot tunkeutuivat kaikkiin Baltian maihin 15.-17.6.1940. Viroon ja Latviaan eteni yhteensä 200.000 punasotilasta, Liettuaan lähes yhtä paljon. Etenemiskäsky oli annettu viimeistään 11.6.1940. Tietysti myös Virossa jo olevat puna-armeijan joukot osallistuivat miehittämiskampanjaan. Esimerkiksi Tallinnan lähellä olevan Paldiskin laivastotukikohdan miehistö ja kalusto saarsivat ja valtasivat Viron pääkaupungin kohtaamatta vastarintaa. Paldiskin neuvostopanssarit olivat jo 16.6.1940 illalla klo 16-18 siirtyneet Tallinnaan Viron armeijan kasarmille.

Neuvostoliiton Baltian maiden miehityksen sotilaalliset valmistelut olivat jo pelkästään edellä mainittujen joukkojen keskittämisen vuoksi kestäneet kaksi kuukautta.


II Neuvostoliittoon poliittinen toiminta Viron alistamiseksi ja kukistamiseksi ennen sotilaallista miehitystä

Ensin neuvostohallitus esitti uhkaavaatimuksen Liettualle 15.6.1940: liettualaisia vaadittiin muodostamaan uusi Neuvostoliitolle ystävällinen hallitus ja myöntämään puna-armeijalle rajoittamaton maahanpääsyoikeus.

Sitten Viroa ja Latviaa syytettiin Moskovan radion lähetyksissä 16.6.1940 sotilasliiton muodostamisesta Neuvostoliittoa vastaan. Viron hallituksen eroa vaadittiin, uuden ystävällismielisen hallituksen muodostamista ja neuvostojoukkojen maahanpääsyä Viroon ehdoitta.

Puna-armeijan ylin poliitiinen komissaari Lev Mehlis laati omille joukoilleen sodan varalta selityksen: Baltian maat eivät ole noudattaneet tukikohtasopimuksia (keskinäinen avunantosopimus) ja, että ne ovat suunnitelleet Neuvostoliiton Suomea vastaan käymän talvisodan aikana (30.11.1939 - 13.3.1940) hyökkäyksiä Neuvostoliitton Baltian maissa olevia tukikohtia vastaan. Mehliksen ideologinen perustelu sodalle Baltian maita vastaan kuului, "Jokainen sota, jota työläisten ja talonpoikien valtio (CCCP) käy, on oikeutettu sota, vapautussota".

Viron hallitus kiisti kaikki syytökset perusteettomina. Tosiasiassa Virolla ja Latvia oli ollut sotilasliitto kauan voimassa ennen po. tapahtumia. Syytös muuttui sitten niin, että Viron olisi pitänyt purkaa mainittu liitto ja, että Liettuaa olisi houkuteltu mukaan sotilasliittoon. Todellisuudessa Viro ei ollut tehnyt mitään toimia tai suunnitelmia sen alueella olevia puna-armeijan tukikohtia vastaan, vaan koetti tehdä kaikkensa välttääkseen antaa Neuvostoliittolle aiheen tai syyn tehdä lisävaatimuksia Viroa ja sen suvereniteettia kohtaan.

Nopeasti oli selvää, että Viron pääministeri J. Uluotsin laillisen hallituksen oli hyväksyttävä Neuvostoliitton uhkavaatimus ja se erosi. Vastarintaan ei ollut mahdollisuutta, Virossa oli jo arviolta 100.000 puna-armeijan sotilasta ja mikä oli selvästi vastoin avunantosopimuksessa rajattua tukikohtajoukkojen määrää.

"Sopimus" puna-armeijan joukkojen saapumisesta allekirjoitettiin 17.6.1940 klo 15.00. Leningradin sotilaspiirin komentaja kenraali Meretskov saneli salonkivaunussaan Narvan lähellä ehdot viiden puna-armeijan divisioonan sijoittamisesta pysyvästi Viroon. Tämä sopimus oli jo pantu venäläisten toimesta täytäntöön ennen kuin Viron armeijan ylipäällikkö kenraali Laidoner oli ehtinyt edes palata valtuuskuntansa kanssa takaisin Tallinnaan. Viron armeijan entisissä kasarmeissa olivat silloin jo uudet isännät, puna-armeijan sotilaat ja sotakalusto.


III Neuvostoliiton toimeenpanema vallankaappaus

Viron uusi hallitus ja uusi parlamentti asetettiin Viron valtiosäännön vastaisesti.

Myös Neuvostoliiton poliitiinen terrori alkoi heti miehityksen jälkeen. Venäläiset NKVD:n asiamiehet ja Viron laillisen poliisin korvanneen "Kansallisen itsepuolustuksen" epäilyttävät miehet tekivät pidätyksiä esim. Viron kansallislaulun laulamisesta, virolaisia isänmaan ystäviä kyyditettiin Neuvostoliittoon ja joitakin jopa teloitettiin.

Miehityksen alkaessa neuvostovirkailijat vapauttivat Viron vankiloista krimaalivangit. Mutta sillä ehdolla, että he osallistuivat mielenosoitukseen Tallinnassa uuden suuntauksen puolesta. Näin myös tapahtui. Vapautetut kriminaalit selitettiin olleen Viron poliitiisia vankeja. Tyhjät vankilat täyttyivät pian uusista ja todellisista poliittisista vangeista, niistä virolaisista, jotka eivät taipuneet uuteen neuvostokomentoon tai vain kuuluivat virkamiehiin tai yhteiskunnan muihin välttämättömiin elimiin.

a) Neuvostomielisen hallituksen nimittäminen

Andrei. A. Zhdanov johti ja ohjasi Viron bolsevoinnin ja liittämiseen Neuvostoliittoon. Se tapahtui välittömästi sen jälkeen kun miehitysjoukot olivat ottaneet maan sotilaallisesti haltuun. Zhdanov toimi maahan saavuttuaan 19.6.1940 neuvostohallituksen virallisena edustajana Virossa. Ensimmäiseksi hän esitti, hyväksyi ja vahvisti  edustamansa tahon puolesta Viron uuden neuvostoystävällisen hallituksen.

Zhdanov vieraili heti Viron presidentin Konstantin Pätsin luona ja esitti hänelle pääministeriksi Johannes Vares-Barbarusta. Sen jälkeen Vares-Barbarus itse vieraili nopeasti Pätsin luona ja palasi sitten takaisin Neuvostoliiton suurlähetystöön.Vares-Barbarus julisti vielä saman päivän (21.6.1940) aikana radiopuheessaan itsensä "kansan valitsemaksi" pääministeriksi ja nimesi hallituksen ministerit.

Viron uusi neuvostoystävällinen hallitus koostui poliittisesti tuntemattomattomista virolaisista. Joillakin heistä oli taustaa toiminnastaan NL:n hyväksi tai Viron poliittiselta painoarvoltaan mitättömissä kommunisti- tai vasemmistososialistipiireissä. Hyvin nopeasti tehtiin myös ministerienvaihdoksia. Moni tuoreista ministereistä osoittautui aivan sopimattomaksi tehtäväänsä. He myös itse huomasivat, että heidän kuten pääministeri Vares-Barbaruksenkin oli vähäisimmissäkin asioissa kysyttävä neuvoa päätöksiinsä Neuvostoliiton suurlähetystöstä. Ministeriössä toimi myös neuvostoliittolainen virkailija tai muu kommunisti/ tsekisti ns. päällystakki käytti suoraan todellista valtaa Kremlin ja Zhdanovin ohjeiden mukaan.

b) Viron laillinen parlamentti Riigivolikogu hajoitetaan ja uusi valitaan valtiosäännön vastaisessa järjestyksessä

Viron valtiosäännön vastaisesti asetettu uusi hallitus antoi jo 6.7.1940 asetuksen siitä, että Viron parlamentin molemmat kamarit hajoitetaan. Perusteeksi selitettiin, että ne eivät enää edustaneet kansaa. Uudet vaalit määrättiin toimitettavaksi jo 14.-15.7.1940. Viron valtiosäännössä tosin säädettiin, että uudet vaalit on toimitettava aikaisin kuukauden kuluttua hajottamismääräyksen antamisesta. Ehdokkaat tulisi asettaa varsin lyhyessä ajanjaksossa 9.7.1940 mennessä.

Asetuksessa kumottiin Viron vaalilain säännöksiä: keskusvaalilautakunnan päätöksistä ei saanut enää valittaa, nyt uusi hallitus nimesi keskusvaalilautakunnan jäsenet, äänestäjältä ei vaadittu enää äänestyslipun itselaskemista vaaliuurnaan, kiertävien vaaliuurnien käyttö sallittiin, äänestäjän ei tarvinnut todistaa henkilöllisyyttään jne. Nämä uudet muutetut säännökset osoittavat selvästi, että tulevat vaalit voittaisi se "joka laskee annetut äänet". Jokaiselle lakimiehelle on myös selvää, että hallituksen antamalla asetuksella ei voida valtiosääntöoikeuden mukaan kumota parlamentin säätämää lakia. Lain ja asetuksen ollessa ristiriidassa, noudatetaan lakia.

Samana  päivänä kun asetus julkaistiin Viron sanomalehdissä, niissä oli luettavissa myös "Työkansan liiton" vaaliohjelma. Täsmälleen samansisältöinen vaaliohjelma julkaistiin myös muissa Baltian maissa niiden omalla kielellä. Työkansan liiton ohjelma oli poliittiselta sisällöltään kommunistinen.

Muiden kuin Työkansan liiton ehdokkaiden asettuminen ehdolle vaaleihin estettiin täydellisesti. Aikaisemmin Viron politiikassa ja muussa julkisessa toiminnassa tunnettuja arvovaltaisia ja luotettuja henkilöitä asettui ehdokkaaksi yhteensä 80. Uuden hallituksen asettama keskusvaalilautakunta hylkäsi kuitenkin heidän kaikkien asettumisen ehdokkaaksi vaaleihin. Heidät selitettiin mm. kansanvihollisiksi ja "likaisiksi porvarillisiksi keinottelijoiksi", yksi ehdokas vangittiin epäillystä rikoksesta ja 17 henkilöä painostettiin luopumaan ehdokkuudestaan. Lisäksi asetettiin vain kahden päivän määräaika vaaliohjelman esittämiseksi sillä uhalla, että ehdokkuus hylättiin määräajan laiminlyömisen seurauksena.

Muiden ehdokkaiden kuin kommunistisen Työkansan liittoon kuulevien toiminta estettiin myös monilla muilla toimilla. Viron valtiosäännön takaamat kansalaisvapaudet kuten kokoontumisvapaus, järjestäymisvapaus ja lehdistön sananvapaus kumottiin tosiasiallisilla toimilla so. poliittisella painostuksella ja terrorilla. Viron media (sanomalehdet ja radio) otettiin uuden hallinnon toimihenkilöiden haltuun välittömästi. Media kuten kommunistinen sanomalehti Rahva Hääl välitti vain Työnkansan liiton vaaliohjelmaa.

Uuden hallituksen ja keskusvaalilautakunnan toimien jälkeen vaalipiireissä oli lähes poikkeuksetta vain yksi ehdokas ja joka kuului Työkansan liittoon. Tälläisessa tapauksessa olisi Viron valtiosäännön mukaan hänet tullut valita suoraan parlamenttiin ilman vaaleja, koska vastaehdokkaita ei ollut. Mutta tämä ei riittänyt uudelle hallinnolle, sillä virolaiset pakotettiin uhkauksilla äänestämään. Äänioikeudesta oli tullut äänestysvelvollisuus kuten Neuvostoliitossa. Silti suuri osa äänioikeutetuista rohkeni 14.-15.7.1940 jättää äänestämättä tai he äänestivät tyhjää äänestyspaikoilla, joissa aseistetut venäläissotilaat valvoivat äänestystoimitusta.

Vaalien tulos julistettiin jo 18.7.1940. Äänestysprosentiksi ilmoitettiin 84 %, joista Työkansan liittoa oli äänestänyt 93 %, 7 % äänistä oli hylätty. Mitään keinoja äänestystulosten oikeellisuuden tarkistamiseen ei ollut.

c) Viron liittäminen Neuvostoliittoon vastoin Viron valtiosääntöä

Rahva Hääl tiesi jo 17.7.1940, mitä uusi parlamentti tulisi ensi töikseen tekemään - Viron tasavalta on muutettava Viron sosialistiseksi neuvostotasavallaksi.

Vaalifarssissa valitut uudet edustajat osallistuivat parlamentin istuntoon ensimmäisen kerran 21.7.1940. Käsiteltävänä oli vain yksi asia - julistus ja anomus Viron halusta liittyä Neuvostoliittoon. Jotakin sähläystä tai jopa vastarintaa kuitenkin ilmeni jopa Työkansan liiton edustajien keskuudessa, sillä parlamentin istunto keskeytettiin.

Mutta jo seuraavana päivänä 22.7. po. julistuksesta päätettiin käsiä nostamalla tapahtuneessa äänestyksessä. Tätä äänestystä olivat parlamentissa valvomassa ja vartioimassa puna-armeijan sotilaita ja itse NKVD (Neuvostoliiton salainen poliisi).



Muissa Baltian maissa julkilausumat liittymiseksi NL:on oli annettu jo 21.7. Julkilausumat olivat kaikissa Baltian maissa samanlaiset noudattaen samoja sanankäänteitä. Sekä vaali- että liittymisprosessin käsikirjoittaja oli sama eli Neuvostoliitto.

Liittymisprosessi oli valtiosääntöoikeudellisesti laiton. Viron Tasavallassa voimassa olleen perustuslain mukaan parlamentti ei voinut yksin päättää po. asiasta, vaan sitä olisi perustuslain muutoksena tullut käsitellä molemmissa Riigivolikogin kamareissa ja presidentin vielä hyväksyä muutos. Tälläistä menettelyä ei noudatettu.

Neuvostoliitton korkein neuvosto hyväksyi Viron anomuksen 6.8.1940 ja teki päätöksen Viron liittymisestä Neuvostoliiton. Puheen Viron neuvostotasavallan puolesta piti Johannes Lauristin.


Viron neuvostomiehityksen seuraukset ja neuvostoterrorin saldo

Ensimmäisenä miehityskautena 1940 - 1941

- 8.000 virolaista (tai luvallisesti siellä asuvaa) pidätettiin tai vangittiin, heistä 98 % teloitettiin tai menehtyi muutoin,
- 10.000 virolaista karkoitettiin eli kyyditettiin Siperiaan vankileireille, heistä 60 % menehtyi,
- 34.000 virolaista miestä pakkovärvättiin puna-armeijaan, heistä 70 % kuoli sotatoimissa ja työleireillä Siperiassa,
- 25.000 virolaista evakuoitiin Saksan hyökkäyksen vuoksi Virosta Neuvostoliittoon kesällä 1941, heistä 20 % menehtyi,
- 1.100 virolaista katosi ja
- 500 pakeni maasta mm. Suomeen.

Toisena miehityskautena 1944 - 1991

- 30.000 virolaista pidätettiin tai vangittiin, hesitä 33 % teloitettiin tai menehtyi muutoin,
- 23.000 virolaista kyyditettiin Siperiaan, heistä 13 % menehtyi Siperiassa,
- 3.000 virolaista vastarintataistelijaa eli ns. metsäveljeä kuoli taisteluissa neuvostomiehittäjää ja heidän apureitaan vastaan,
- 500 virolaista pidätettiin ja vangittiin, koska he yrittivät säilyttää Viron itsenäisyyden ja
- 90.000 virolaista pakeni ulkomaille.

Lähde: Crimes of communism and the struggle for Estonia´s freedom, Tarton kaupungin museo 2006.

Vuosina 1940-1949 Viron väkiluku putosi runsaasta 1 100 000 hengestä n. 850 000 henkeen. Väestökadosta ehkä kolmannes muodostuu länteen pakenijoista, toinen kolmannes Neuvostoliiton itään karkoittamista ja viimeinen kolmannes sodassa kaatuneista, teloitetuista ja syntyvyyden romahtamisesta. Vuoteen 1955 mennessä Viroon tuotiin yli 200 000 ei-virolaista, jonka seurauksena virolaisten osuus Viron väestöstä laski 94 %:sta 74%:iin. Lähde.

Video neuvostoterrorista ja Viron tapahtumista vuosilta 1939 - 1941.



Lopuksi

Edellä selostetusta selvästä liittymisprosessin laittomuudesta ja rikollisuudesta huolimatta aikanaan Neuvostoliitto katsoi ja nykyinen Venäjän federaatio katsoo Viron omasta vapaasta tahdostaan liittyneen Neuvostoliittoon ja muuttuneen neuvostotasavallaksi. Sen vuoksi ne kiistävät Viron miehityksen. Tätä ns. antifasistinen komitea on viime vuosien aikana toistanut käsittämättömällä tarmolla. Neuvostovalhe on myös nyky-Venäjän virallinen valhe (lähde R-kohta).

Viron laittoman miehityksen ja liittämisen Neuvostoliittoon kiistäminen johtuu tosiasiassa Venäjän vaaliman neuvostomyytin ylläpitämiseen ja sen uskottavuuden puolustamiseen: Neuvostoliitto vapautti Itä- Euroopan Baltian maat ml. fasismista ja natsismista. Niin väärältä, jälkeen jääneeltä ja totalitaariselta kuin se kuullostaakin, sen vuoksi Venäjä edelleen kiistää sen mitä todella tapahtui.

Vertauksen vuoksi kukaan ei voine kuvitella tilannetta, jossa nykyinen Saksa alkaisi Venäjän tavoin puolustamaan Saksan valloituksia II maailmansodassa perustelemalla sitä Euroopan pelastamisella bolsevismilta tai juutalaisten rahavallalta.

Neuvostoliitto saavutti sotilaalliset ja poliittiset tavoitteensa ilman varsinaista sotaa. Se ei tee Viron miehitystä ja liittämistä Neuvostoliittoon yhtään sen oikeutetummaksi tai laillisemmaksi kuin se olisi saavutettu kansainvälisen oikeuden vastaisella hyökkäyssodalla. Sitä Neuvostoliitto selvästi ja täysimittaisesti valmisteli. Jo silloin voimassa olleen kansainvälisen oikeuden mukaan Neuvostoliiton edellä kerrotut miehityksen valmistelutoimet kuten merisaarto ja joukkojen keskitykset täyttivät jo itsessään hyökkäyssodan tunnusmerkit.

Virolaisten syyttely periksi antamisesta tai Viron valtio- tai sotilasjohdon soimaaminen liiasta myöntyväisyydestä suhteessa Neuvostoliittoon on turhaa ja matalamielistä panettelua ottaen huomioon maiden väliset voimasuhteet ja resurssit sekä silloin vallinneen maailman poliittisen tilanteen.


LÄHTEET

Ohto Manninen (2008), Miten Suomi valloitetaan - puna-armeijan operaatiosuunnitelmat 1939-1944.
Ants Oras (1948/1958), Viron kohtalonvuodet - Viron kansan vaiheet 1939-1941.
Ignas S. Shceynius (1942), Punainen tulva nousee.
August Annist "Jan Siiras" pseudonyymi (1942), Viro neuvostokurimuksessa - piirteitä Viron tapahtumista ja kehityksestä bolsevikkivallan aikana 1939-1941.

Erään toisen melko samansisältöinen kirjoitus tässä linkissä: Valheita Virosta.