Ristiretkellä bolsevismia vastaan - kivaa Kiovassa

Tutulla porukalla seurueemme suuntasi huhtikuun loppupuolella matkalle Kiovaan. Lensimme Airbaltic -lentoyhtiön koneilla sinne ilman suurempia yllätyksiä tai pettymyksiä Riian kautta. Borispilin lentokentälle olimme etukynteen tilanneet kuljetuksen pikkubussilla Hotelli Russiin. Saavuimme kotoisasti sanoen gostinitsa Ryssään noin klo 15.00 iltapäivällä. Matka oli alkanut muutamilla jo klo 5.00 aikaan.

Postikortti Kiovasta.

Saimme ensimmäiseksi yöksi kaikille kaksihuoneiset sviitit. Sanoivat, että hotellissa ei ollut vapaana vaatimattomampia huoneita, jotka olimme matkatoimisto Matka-Agentit kautta varanneet. Ehkä noissa sviiteissä oli sitten asiaan kuuluvat tarkkailulaitteet tai sitten meillä kävi vain mäihä. Omasta mielestäni meillä ei ole koskaan tuuria.

Postikortin kuvateksti: "Aatu perkele, taas meidät petti. Voittoa lupasi. Ja kattia kans´, saatiin myös päivälliseks."

Ensimmäisenä iltana kävimme syömässä Steak Housessa keskinkertaiset jos sitäkään ateriat. Eräs taistelijapari ehti puolivahingossa osallistua tuntemattomaksi jääneen poliittisen suuntauksen "mielenosoitukseen", lähinnä kai tarjoilun vuoksi. Lisäksi pidimme kovaääniset isänmaalliset marssilauluharjoitukset.

Iltasella hotellissa meidät kutsuttiin jonkun pankin yksityistilaisuuteen nauttimaan pöydän antimia. Mitään erikoista siinä ei ollut kuin paitsi se, että seuruettamme tarkkaili joku desantti. Tämä oli ns. sattumalta ollut ainakin kolme tuntia aikaisemmin myös Steak Housessa, joka sijaitsi lähes kahden kilsan päässä hotellista ja jonne randomina (sattumalta) menimme.

Suuren isänmaallisen sodan museossa Dneprin rantamilla

Museoon lompsimassa.

Kuten yleensäkin vierailemme matkakohteissa kulttuurimestoissa ja erityisesti sotahistoriaan liittyvissä museoissa ja paikoissa. Ensimmäisenä teimme moottorimarssin takseilla neuvostoaikaiseen "Suuren Isänmaallisen sodan" museoon. Laadultaan sen voi luokitella kuuluvan neukkumuseoiden aateliin, vai pitäisikö sanoa proletariaatin etujoukkoon.

Museorakennelma oli kolmessa eri kerroksessa massiivisen äitivenäjä-patsaan (Мать Родина) alla lähellä Dnepr-virtaa. Alimmaisissa kerroksissa sijaitsivat varsinaiset museon näyttelytilat kronologisesti ja teemoittain järjestettyinä sodan tapahtumien mukaisesti.

Näkökulmaksi jäänyt perinteinen retro neukkuhistoria: kaikki sakemannin vikaa ja heidän terrorinsa syytä. Yksi vastenmielisimmistä osastoista erikseen kertoi siitä. Siellä näimme hirttämiskalustoa, giljotiinin, ruumiiden tuhoamislaitteen, elokuvaesityksen raakuuksista, ja jopa ihmisen nahasta valmistetuksi väitetyn sormikkaan (sic).

Olkaa hyvä ja istukaa. 

Erikoisuutena, joskaan ei näyttelyyn kuuluvana, oli museon vessa. Tilaa oli vaikka joukkueelle. Pöntöt puuttuivat, neuvostoliiton malliin kyykkyruikuli-deluxe so. reikä lattiassa. Avustin yhtä seurueemme jäsentä sen käytössä siten, että toimitin paperia erikseen. Hauskaa oli koko rahalla ainakin tältä osin. Museossa kuvaaminen oli kiellettyä. Kieltoa uhmaten pari kuvaa sain otettua lastenlapsien ihmeteltäväksi.

Museosession jälkeen seuruetta alkoi janottamaan ja suuntasimme alueen laidalla sijainneelle "terassille". Oluen hinta oli varsin kohtuulliset seitsemän grivnijaa eli pörinää kuten tapasimme sanoa. Teimme siinä yhteenvetoa museokäynnistä ja muustakin. Päätimme seuraavaksi siirtyä lounaan jälkeen viereiseen Petserski-Lavran tuhatvuotiseen luostariin.



Petserski Lavran -luostarissa

Kiovan Rus nimisen "valtion" keskuspaikkana oli Kiovan kaupunki. Sen väitetään 1000-luvulla ulottuneen ortodoksisen vaikutuksen mukaan jopa Suomeen saakka lähinnä Laatokalle. Suomalais-ugrilaisia heimoja (itämerensuomalaisia) asui Ukrainassa Dneprin itäpuolisilla alueilla. Merkillepantavaa on se, että slaavit levittäytyivät uskontonsa ajamina laumoina lännestä päin virran itäpuolisille alueille. Finnoukrit väistyivät vähitellen takavasemmalle pohjoisen suuntaan. Ja mikähän siihen on ollut syynä?

Lapset esiintyvät luostarialueella.

Luostari on tunnettu paitsi kirkoistaan, edustavasta portista myös luolistaan, jonne kuolleet kirkonmiehet ym. pyhät miehet haudattiin. Paikalla oli menossa lastenfestivaali, jossa juhla-, kansallis- ja maastopukuiset lapset esittivät pirteitä laulu- ja tanssiesityksiään. Niitä oli mukava seurata ennen kuin siirryimme skyyttien kulta-aarretta ja Ukrainan asutushistoriaakin esittävään museoon.

Museossa näimme kultaa ja hopeaa kilokaupalla: koruja, kypäriä jne. Museon oppaalta kysyin, tiesikö hän mitään suomensukuisista kansoista. Hän varovaisesti vastasi, että olihan kerrotulla alueella ollut paimentolaisia kenties finnoukreja. No emme me loukkaantuneet tästä sydänjuuria myöden. Eihän viehättävän museoamanuenssin vika ollut se, että meistä alkuasukkaista ei suurta numeroa ole tehty. Ei täällä eikä missään muuallakaan. Mitä lie poromiehiä.

Joka tapauksessa esitys tai opastus oli niin perusteellinen, että minun täytyi vihjata hänelle kuljetuksemme saapumisesta. Hän vähän nopeutti aikataulua sitten. Otimme luostarin edustalta taksit ja tällä hurukyydillä takaisin hotelli Ryssään. Osa seurueesta joutui vaihtamaan majoitustilaa vaatimattomaan, mutta osa sai majoittua sviiteissään matkamme loppuun saakka.

Ravintoloita, yökerhoja, juomia ja nähtävyyksiä

Illalla mietimme minne menisimme syömään. Seurue hajaantui tässä hieman. Itse lähdin taistelijaparin kanssa taksimiehen suosittelemaan ravintolaan, joka sijaitsi noin kolmen kilsan päässä hotellista. Kuski jäi jopa odottamaan paluumatkaamme. Ravintola oli perinteinen ukrainalainen ravintola. Tervetuliaisiksi saimme samagonia eli paukut paikallista pontikkaa. Tätä perinnejuomaa olen muuten joutunut maistamaan viimeksi Pietarissa, hyi helvetti.

Ravintolassa oli laadukasta elävää musiikkia, joka kiersi pöydissä maksullisesti tarjoamassa ohjelmaansa. Söimme pitkän kaavan mukaan. Blinejä mädillä, lihaa jne. Lasku oli lähes 50 € per nuppi mutta kyllä kannatti. Taas päti se kokemussääntö, että paikalliset tietävät mitä ja missä kannattaa käydä kuten näissä neukkumaissa yleensäkin on tapana, jos mitään mielenkiintoista yrittää löytää.

Jotkut kävivät paikallisissa yökerhoissa. Itse en ottanut osaa näihin visiitteihin, joissa tuskin kuulee omia ajatuksiaan diskojumputuksen vuoksi.

Puoluenuorisoa Harkovasta.

Seuraavat päivät kuleksimme kaupungilla, jossa nähtävää riittää. Eräät kävivät jopa konsertissa. Ja myös toteamassa paikallisia kummallisuuksia, joista nyt en tiedä tarkemmin kertoa.

Eräässä kaukaasialaisessa ravintola "Hinkalissa" ruokailimme kaksi kertaa. Hinta ja laatu olivat ensimmäisellä vierailukerralla kohdallaan. Mutta toisella jotkut tilasivat juuri niitä hinkaleita. Ja siitähän tuli hankalaa, koska raa´anlaisen piirakkataikinan sisään sullottu liha ei taltuttanut pohjoisten viikinkien nälkää. Lisäksi tarjoilija-tyttönen ei osannut laskea (helmitaulu kaputt?) eikä tuoda kaikkia tilauksia pöytään. Turhaan yritin pettyneitä rauhoitella sillä, etteivät kaikki nämä paikalliset mitään raketti-insinöörejä ole.

Asiantuntevan jopa kokeneehkon maistelijaraadin mielestä parasta ukrainalaista vodkaa jota gorilkaksi kutsuvat, oli Khortitsa. Suomeksi nimesimme sen Hörtitsäksi, sillä tuskin kukaan olisi osannut lausua sitä oikein alkuasukkaiden kielellä. Lieköhän suomalaiset sanat "hörppäys, hörpätä, hornata" juoman kantasanoja tai toistepäin. Se jää kielitieteilijöiden tutkittavaksi. Ukrainalainen olut jakoi enempi mielipiteitä. Ei se kallista ollut jos ei sitten hääppöistäkään.

Babi Jarissa

Metrolla matkustimme Kiovan laitamille Dorohozhychi  metroasemalle. Sen ympäristössä on Babi Jarin luonnonmuodostelmana eräänlainen kanjoni ehkä entinen joenuoma.

Neukkuhistorian mukaan tällä paikalla väitetään teloitetun ampumalla 33.771 juutalaista kahdessa päivässä syyskuun lopulla 1941. Murhatyön tekijöiksi nimetään SD-upseerien Jeckelnin ja Paul Blobelin johtamat erikoisjoukot (Einsatzgruppe C).

Koko juttu vaikuttaa epäuskottavalta. Yhtään luunsirua tai ihmisen jäännöstä ei ole paikalta löytynyt. Neukut väittävät natsien tuhonneen kaikki todisteet joukkomurhasta. Ei tarvitsisi olla kummanen rikostutkija, jotta todisteet löytyisivät puolesta tai vastaan. Mutta onko niitä tai tolkun tutkijaa?

Päädyimme synteesiin, että paikalla on todennäköisesti murhattu ukrainalaisia, mutta lukumäärässä täytyy olla ainakin pilkkuvirhe. Joka tapauksessa on anteeksiantamatonta ja tuomittavaa se, jos yksikään lapsi tai nainen tai muu syytön on murhattu tällä paikalla, tapahtui se sitten ukrainalaisten itsensä tai saksalaisten toimesta.  

Vertailun ja suhteellisen vuoksi: Kiovan koillislaidalla sijaitsee entinen puna-armeijan ampumarata-alue Bykivnja. Siellä 1930-luvulla Neuvostoliiton turvallisuuspoliisi OGPU/ NKVD murhasi 30.000 - 225.000 ihmistä. Lisäksi neuvostovalta järjesti tahallaan kolme eri kertaa nälänhädän Ukrainassa takavarikoimalla viljasadot ja myymälle ne ulkomaille. Esimerkiksi 1932-33 arvioidaan 7 miljoonaan ukrainalaisen kuolleen nälkään operaatiossa, jota johtivat sittemmin suomalaisillekin tutut Molotov ja Hrustsov. Neuvostoliiton rikoksista tarkemmin tässä Memorialin linkissä.

Bykivnjassa järjestetään vuosittain muistotilaisuus 16. toukokuuta "surun päivänä". Päivää on edellisen Ukrainan presidentin Jutshenkon toimesta ehdotettu viralliseksi muistopäiväksi, mutta asia ei ole edennyt venäläismielisen ja nykyisen presidentti Janukovitsin toimesta.

Suomalainen SS-vapaaehtoispataljoona

Pataljoonan kansallisuustunnus.

Varsinainen syy Ukrainan reissullle oli se, että siellä taisteli suomalainen SS-vapaahtoispataljoona 1941-43. Lähimmät taisteluissa kaatuneet maanmiehemme (ns. divisioonan miehiä) Keijo Kaarlo Kanervo, Toivo Keski-Mäenpää kuolinpäivä 26.7.1941, on haudattu Belaja Tserkoviin (Bila Tsirkiv). Uspenskajassa sijaitsee saksalainen hautausmaa, jonne on haudattu noin 34 Wiking-divisioonan suomalaispoikaa (pataljoonan miehiä). Emme käyneet siellä. Matkaa Kiovasta sinne tulee rapiat 800 kilometriä.

Suomen valtio ei ole muistanut virallisella muistomerkillä suomalaispoikiaan Ukrainan maaperällä. Päinvastoin Suomen vähäpätöinen juutalaisyhteisö esti vuosituhannen taitteessa muistomerkin aikaansaamisen suomalaisille kaatuneille, mutta jonkinlainen muistomerkki on saatu Uspenskajaan vuonna 2007. Muistot silti elävät ja siitä pidimme huolen.

Ehkä joku päivä nämäkin suomalaispojat saavat ansaitsemansa tunnustuksen so. virallisen muistomerkin Ukrainan lakeuksille. Muunlainen politiikka olisi vain irvokasta neukkuhistorian palvontaa, jota Suomessa esiintyy tavan takaa.

Sodan jälkeen kommunistien johtama ja Neuvostoliiton apuna toiminut Punainen Valpo kuulusteli suomalaisia SS-pataljoonassa taistelleita vapaaehtoisia, rintamalta Ratakadulle.

Suomalaiset vapaahtoiset eivät osallistuneet tai tehneet mitään sotarikoksia. He olivat tavallisia Waffen SS -joukkojen rintamasotilaita. Eliittijoukkoa.

Yhteenveto

Kiova ja Ukraina on erilainen verrattuna venäjään mutta kuitenkin niin samanlainen. Ihmiset eivät ole niin ylpeitä tai ylimielisiä kuin venäjällä. Historia so. Neuvostoliiton terrori ja nykyvenäjän herrakansa-asenne kai selittävät sen. Maan itäosassa asuu venäläisiä ja venäläismielisiä, kun taas Kiova ja Länsi-Ukraina ovat ns. länteen suuntautuneita.

Ukrainan valtiollinen ja poliittinen tilanne on vaikea. Maa on poliittisesti epävakaa. Nyt vallassa on venäläismielinen presidentti Janukovits, joka ensitöikseen uudisti Sevastopolin vuokrasopimuksen. Se tarkoittaa, että Mustanmeren rannalla on venäläinen laivastotukikohta vielä kymmeniä vuosia.

Seurasimme poliittisten nuorien uhoamista ja kommunistien vappumarssia. Siellä herjattiin Natoa yhdistämällä se Waffen SS -järjestöön. Lisäksi vaadittiin venäjän kieltä Berliinin kouluihin.

"Nato = Waffen SS, Uusi maailmanjärjestys"

Kiovassa kannattaa käydä. Mutta parempiakin matkakohteita riittää.

1941 The road to Kiev